Ajankohtaista
Valtioneuvosto julkisti Terveet tilat 2028 -toimenpideohjelman torstaina 3.5. OAJ odottaa, että toimissa edetään nopeasti.
03.05.2018 UutinenUuden opetussuunnitelman käyttöönotto on lisännyt opettajien työmäärää. Eniten työtaakkaa on kasvattanut jatkuva arviointi.
16.03.2018 NäkemysOAJ ehdottaa lausunnossaan lisäyksiä hallituksen käynnistämään Terveet tilat 2028 -toimenpideohjelmaan. Ehdotusten tavoitteena on parantaa sisäilmasta sairastuneiden koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan työntekijöiden asemaa ja turvaa ja poistaa haitalliset sisäilmaongelmat.
15.02.2018 LausuntoKoulurakentamisen heikko laatu, kehnosti tehnyt korjaukset ja riittämätön ilmanvaihto näkyvät selvästi OAJ:n ja Turun yliopiston laajassa sisäilmatutkimuksessa. Tutkimuksen lähes 5 000 vastaajasta 85 % ilmoitti, että omalla työpaikalla on sisäilmaongelma. Noin 40 %:lle sisäilmatekijöistä on aiheutunut terveydellistä haittaa. Eniten haittoja on 1960–1980-lukujen rakennuksissa työskentelevillä. Sisäilmatutkimus 2017 on ensimmäinen valtakunnallinen tutkimus, jossa tutkittiin koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan opettajien ja esimiesten terveyttä ja sen yhteyttä työpaikkaan sekä sisäilmaolosuhteita ja oireilua.
31.10.2017 JulkaisuOAJ:n työolobarometrin mukaan opetusalan hyvinvointi ja turvallisuus ovat heikentyneet edellisestä mittauksesta. Vuoden 2015 barometrin mukaan opettajien työmäärä on kasvanut ja työviikko venyy usein iltaan ja viikonloppuihin. Yli puolet kokee, että töitä on usein liikaa. Aiempi barometri toteutettiin vuonna 2013.
10.05.2016 Julkaisu