• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Tuloksia haulle "Sopimusneuvottelut"

Viisi syytä, miksi palkkaohjelma tarvitaan nyt

Palkkaohjelma on keino korjata vuosien varrella syntynyttä epäoikeudenmukaisuutta. Työnantajapuolen väitteet esimerkiksi palkkavaatimusten kohtuuttomuudesta eivät kestä lähempää tarkastelua – kohtuuttomampaa on, jos kasautunutta palkankorotusvelkaa ei kuitata. Palkkaohjelman toteuttamiseen tarvittaneen kuitenkin myös valtiovallan panosta.

21.03.2022 Uutinen
Kunta-alan sopimusneuvotteluissa tapahtuu – Lakkovaroitus, lakon siirto sekä ylityö- ja vuoronvaihtokielto

Viime viikolla annettu kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi tänään puolenyön jälkeen. Sen lisäksi järjestyksessään kolmas lakkovaroitus annettiin Ouluun ja Turkuun. TEM puolestaan siirsi kahdella viikolla sekä Jyväskylän ja Rovaniemen että Tampereen ja Kuopion lakkoja. Kunta-alan neuvottelut jatkuivat lähes päivittäin valtakunnansovittelijan johdolla.

21.03.2022 Uutinen
PALKKAPÄIVÄ 5.4.2022 – oikeudenmukaisuutta kunta-alan ammattilaisille!

Tule Helsingin Senaatintorille pitämään ääntä kunta-alan ammattilaisten oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta!

18.03.2022 Tapahtuma
Lakko on opettajan ja esihenkilön oikeus

OAJ on saanut viime päivinä poikkeuksellisen paljon viestejä työnantajien yrityksistä murtaa opettajien lakko-oikeutta. Työnantajat ovat tehneet listoja muun muassa rehtoreiden ja päiväkodin johtajien lakkoon liittymisistä. Sekä työtaisteluun osallistuminen että ammattijärjestön jäsenyys ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita ja laillisia oikeuksia, joita työnantaja ei saa selvittää etukäteen.

17.03.2022 Uutinen
Ministeri Haatainen siirtää opettajien lakkoja kahdella viikolla        

Työministeri Tuula Haatainen on valtakunnansovittelijan pyynnöstä siirtänyt opettajia koskevia lakkoja kahdella viikolla. Jyväskylän ja Rovaniemen kaupunkien opetushenkilöstöä koskevan lakon uusi ajankohta on 6.–7.4. ja Tampereella ja Kuopiossa vastaava lakko on 12.–13.4., ellei ratkaisua löydy sitä ennen.

16.03.2022 Uutinen
Muuttuneet työtavat otettava huomioon yliopistojen työehdoissa

Yliopistojen työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät helmikuussa ja vauhti kiihtyy maaliskuun loppua kohden. Yliopistohenkilöstön työ eli opetus ja tutkimus, vaikuttaa keskeisesti siihen, miten yhteiskunta kehittyy, uudistuu ja pystyy luomaan uusia voimavaroja. Tutkittu tieto on avain myös kriiseissä selviytymiseen.

16.03.2022 Blogi
Kunta-alan kolmas lakkovaroitus Ouluun ja Turkuun

Kunta-alalle annetaan jo järjestyksessään kolmas opetusalaa koskeva lakkovaroitus. Lakon piirissä ovat Oulun ja Turun kaupunkien palveluksessa olevat OAJ:n jäsenet, joita on noin 4 500.

15.03.2022 Uutinen
Kunta-alan OAJ:läiset toisen kerran ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon 

Kunta-alalla tulee voimaan toinen koko maata koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ilmoittivat neuvottelujärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelukunta Juko ja Julkisen alan unioni Jau.

14.03.2022 Uutinen
Sovittelu alkoi, lisää lakkovaroituksia

Kunta-alan lukkiutuneen sopimustilanteen ratkominen alkoi 7.3. valtakunnansovittelijan johdolla JUKOn jätettyä varoituksen Jyväskylän ja Kuopion kaupunkeja koskevasta kaksipäiväisestä lakosta. Jo toinen lakkovaroitus jätettiin 11.3., ja tämä lakko koskisi Kuopion ja Tampereen kaupunkeja.

14.03.2022 Uutinen
Kunta-alalle toinen lakkovaroitus – lakonuhka Tampereella ja Kuopiossa

OAJ ja neuvottelujärjestö JUKO antavat jo toisen lakkovaroituksen. Lakkovaroitus koskee Tampereen ja Kuopion kaupunkeja. Lakon piirissä olisi 4 000 OAJ:n jäsentä.

11.03.2022 Uutinen