Ajankohtaista
Perusopetuksen tulevaisuutta pohtinut peruskoulufoorumi julkisti tänään tavoitekuvan, joka ohjaa Suomea peruskoulun pelastamisessa. Nyt poliittisten päättäjien tehtävänä on ryhtyä tekemään visiosta totta.
16.02.2018 NäkemysPerusopetuksen tulevaisuutta pohtinut peruskoulufoorumi julkisti tänään tavoitekuvan, joka ohjaa Suomea peruskoulun pelastamisessa. Nyt poliittisten päättäjien tehtävänä on ryhtyä tekemään visiosta totta.
16.02.2018 UutinenTänä vuonna Suomen Messusäätiön rahoittaman ja OAJ:n toteuttaman Vuoden opetus 2017 -kilpailun on voittanut oppimiskokonaisuus Ippo. Ippo antaa kouluille välineitä tehdä totta uudesta opetussuunnitelmasta.
26.01.2018 UutinenPerusopetuksen opettajien vuosityöajan kokeilumallista on saavutettu neuvottelutulos. Asiasta on neuvoteltu pitkään OAJ:n ja KT Kuntatyönantajien kesken, tiiviimmin vuodesta 2014.
09.01.2018 TiedoteTuntuu varmasti ristiriitaiselta seurata keskustelua peruskoulun tilasta. Puhujasta ja tilanteesta riippuen Suomen peruskoulua ylistetään maailman parhaana tai sitten kuvataan koulun ja Pisa-tulostemme romahdusta. Ristiriitaa vain vahvistavat julkisen keskustelun ja uutisoinnin laatu, joka on lyhytjänteistä ja mustavalkoista: kaikki on upeaa / kaikki on mennyt – ennen oli paremmin / kaikki on uudistettava.
21.11.2017 NäkemysOAJ esittää ryhmien muodostamisen perustaksi suhdelukua, jolla säädeltäisiin oppilaiden määrää suhteessa opettajien määrään. Esimerkiksi peruskoulun alkuopetuksessa suhdeluku olisi 1:18 ja 3. luokalta lähtien 1:20.
23.03.2017 UutinenOAJ:n mielestä opettajan ammattinimike on suojattava. Suomi tarvitsee opettajarekisterin. Tässä viisi syytä, jotka puoltavat opettajarekisterin perustamista.
05.08.2016 Uutinen