Tuloksia haulle "Varhaiskasvatus"
Varhaiskasvatus on taas voimissaan. Lastentarhanopettajista tuli varhaiskasvatuksen opettajia ja pedagogiikka painottuu heidän työssään entistä enemmän.
21.03.2019 UutinenOpettajan työ on yksi tärkeimmistä ammateista, kun puhutaan vaikuttavuudesta ja tulevaisuuden kannalta merkittävästä työstä. Pienet, alle kouluikäiset lapset tarvitsevat pedagogisesti koulutetut, osaavat ja sensitiivisyyden merkityksen ymmärtävät opettajat. Ei ole yhdentekevää kuka opettaa lasta tavoitteellisesti toimimaan ryhmässä ja säätelemään tunteitaan, kenen kädet auttavat pukeutumaan tai silittävät kannustavasti.
21.03.2019 BlogiEnsimmäistä kertaa Suomessa järjestetty koulutuksen huippukokous ISTP päättyi perjantaina maiden antamiin sitoumuksiin. Perjantain lehdistötilaisuudessa OECD:n koulutusosaston johtaja Andreas Schleicher otti kantaa maksuttoman varhaiskasvatuksen puolesta.
15.03.2019 UutinenTulevaisuuden taidoiksi nimetyt uteliaisuus, kriittisyys ja vuorovaikutustaidot kehittyvät jo alle 5-vuotiaana. Siksi on koko Suomen tulevaisuuden kannalta kriittinen kysymys, nostetaanko varhaiskasvatuksen asema Suomessa samalle tasolle perusopetuksen kanssa, sanoo OECD:n koulutusjohtaja Andreas Schleicher.
14.03.2019 UutinenLiian suuret lapsiryhmät ja liian vähän varhaiskasvatuksen opettajia. Näiden ongelmien korjaamista OAJ on vaatinut jo pitkään.
28.02.2019 Uutinen0.88, 0.75 ja 0.6. Tiedättekö, miten nämä desimaalit liittyvät varhaiskasvatukseen? Ne tarkoittavat laskennallisia lapsia. Lapsia ei lasketa lapsiryhmiä perustettaessa yksilöinä, vaan sen mukaan, miten monta tuntia lapset viettävät päiväkodissa.
28.02.2019 BlogiKotka perui suunnitelmansa säästää lapsilta ja nuorilta ja lomauttaa henkilöstöään. JUKOn pääluottamusmies Minna Paavola teki yhdessä muiden pääluottamusmiesten ja OAJ:n paikallisyhdistyksen kanssa paljon töitä leikkausten torppaamiseksi.
21.02.2019 UutinenLounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut Touhulalle huomautuksen asiakaspaikkojen mitoitusta sekä toiminnan turvallisuutta ja terveellisyydestä koskevien säännösten puutteellisesta noudattamisesta. OAJ korostaa, että ongelmat on korjattava ja että kaikissa päiväkodeissa pitää noudattaa lakia.
15.02.2019 UutinenPeruskouluista tutut harjoittelukoulut eli norssit laajenevat nyt myös varhaiskasvatukseen. OAJ toivoo, että yliopistot tarttuvat tilaisuuteen.
05.02.2019 UutinenVarhaiskasvatuksen opettajalla on nyt mahdollisuus käyttää työajastaan noin viisi tuntia viikossa pedagogiseen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Lempäälässä sak-työaika on keskitetty yhteen päivään.
28.01.2019 Uutinen