Tuloksia haulle "Työolot"
OAJ:n valtuuston puheenvuorot todistivat, että ammattijärjestöä tarvitaan torppaamaan opettajien älyttömäksi paisuvaa työmäärää. Opettajien jaksamista pitää tukea kaikilla koulutusasteilla.
22.11.2018 UutinenOAJ:n ja YLL:n Yliopistopäivien paneelissa pohdittiin, miten yliopistoista tehdään hyviä työpaikkoja. Yliopistopäiviä vietettiin perjantaina ja lauantaina.
16.11.2018 UutinenUrapolkujen epäselvyydestä ja palkitsemisen puutteesta huolimatta työ tuottaa iloa yliopistonopettajille. Suurin osa opetustyötä tekevistä on tyytyväinen työhönsä.
15.11.2018 UutinenJuuri julkaistussa sisäilma- ja terveysohjelmassa ei hyväksytä vieläkään sitä, miten monella tavalla kehno sisäilma sairastuttaa työntekijöitä.
01.11.2018 UutinenVasta ilmestyneen Opettaja-lehden artikkelissa Mieli lujilla kerrotaan, että työkuorma saa monen opettajan mielen säröilemään.Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan psyykkinen haavoittuvuus on lisääntynyt yleensäkin suomalaisessa työelämässä.
19.10.2018 UutinenTyöhyvinvointi ja turvallinen työympäristö vaarantuvat, jos työpaikalla on epäasiallista kohtelua, kuten häirintää, kiusaamista tai muuta epäasiallista käytöstä.
08.10.2018 SisältösivuKun työhyvinvointisi on uhattuna, työterveyshuolto auttaa. Varhainen tuki edistää työkyvyn palautumista ja säilymistä.
04.10.2018 SisältösivuMukavinkin työ saattaa joskus stressata. Pieni stressi on usein hyvästä, mutta jos stressi käy haitalliseksi, siitä tulee sekä työntekijän että työnantajan yhteinen huoli.
04.10.2018 SisältösivuOpettajien työssä esiintyy enemmän kuormitusta kuin monissa muissa ammateissa. Haitalliseen työkuormitukseen voi ja tulee puuttua.
04.10.2018 SisältösivuTyötapaturma on tapahtuma, joka johtaa työntekijän loukkaantumiseen.
04.10.2018 Sisältösivu