Ajankohtaista
Suomi lujittaa maakuvaansa esittelemällä suomalaisia opettajia ja heidän ajatuksiaan oppimisesta ja opettamisesta. Näyttelyn tuottajaan Helena Liikanen-Rengeriin ja valokuvaajaan Minna Kurjenluomaan teki vaikutuksen opettajien vahva ammatti-identiteetti.
22.11.2023 UutinenLähes 40 prosenttia opettajista ei ole osallistunut täydennyskoulutukseen työajalla 12 kuukauteen. Täydennyskoulutus on pirstaleista ja sijaisia palkataan nihkeästi koulutuksen ajaksi. OAJ vaatii, että täydennyskoulutus kirjataan lakiin jokaisen opettajan ja alan esihenkilön oikeudeksi ja velvollisuudeksi.
05.10.2023 TiedoteVain joka kymmenes opettaja on täysin sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa, selviää OAJ:n kyselystä. Tämän arvostusvajeen paikkaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä resurssien vahvistamista, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. Hän korostaa OAJ:n merkitystä edessä olevien yhteiskunnallisten muutosten ennakoijana ja laadukkaan koulutusjärjestelmän turvaajana.
26.09.2023 UutinenOpettajan uran alkutaipaleella olevilla ja opettajaksi opiskelevilla on intoa ja korkeat odotukset työstään. Pystytäänkö odotukset lunastamaan, kun korkeat tavoitteet törmäävät arjen epäkohtiin kuten ylisuuriin opetusryhmiin ja puutteellisiin resursseihin, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kysyy.
02.08.2023 TiedoteOAJ kannattaa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä niin, että tulevaisuudessa vähintään 50 prosentilla nuorista aikuisista on korkeakoulututkinto. Monilla aloilla vallitsee osaajapula, ja tarvitsemme osaajia ja kelpoisia opettajia koko maahan, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa.
26.04.2023 TiedoteAmmattikasvatus on nuori tieteenala, eikä se ole saavuttanut vielä vahvaa ja vakiintunutta asemaa. Ammattikorkeakoulupedagogiikan, ammatillisen oppimisen ja opettajuuden sekä ammattikasvatuksen tutkimukselle ja sen koordinoinnille on selkeä tarve, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Päivi Lyhykäinen.
14.03.2023 BlogiOpettajankoulutus luo pohjan kansamme sivistykselle. Siksi sitä pitää kehittää pitkäjänteisesti ja ajantasaisesti. Seuraavan hallituksen pitää nimetä opettajankoulutusfoorumi pysyväksi toimielimeksi ja rahoittaa sen toiminta. Opettajien täydennyskoulutuksesta pitää saada oikeus ja velvollisuus.
14.02.2023 BlogiOAJ ja SOOL vastustavat jyrkästi Turun yliopiston suunnitelmia siirtää opettajankoulutuksen tutkinto-ohjelmat Raumalta Turkuun. Ne eivät myöskään hyväksy yliopiston ajatuksia lakkauttaa käsityökasvatuksen tutkinto-ohjelma. Järjestöjen mielestä suunnitelmat hankaloittaisivat opettajapulaa entisestään.
14.11.2022 UutinenVarhaiskasvatuksen opettajapulaa on vatvottu vuosikausia. Tänään alkaneessa budjettiriihessä hallituksella on tilaisuus viimein puuttua ongelmaan: osoittaa rahat opettajarekisterin perustamiseen ja lisätä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärää, kirjoittaa koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen.
31.08.2022 BlogiOpettajan työ on huippuammatti, jossa saa tehdä merkityksellistä työtä yhteisen tulevaisuutemme puolesta. Opettajuudesta saa olla ylpeä, ja opettajan ammattiin kannattaa ehdottomasti hakeutua.
18.10.2021 BlogiVuosi sitten monen uuden opettajaopiskelijan into kääntyi nopeasti etäturtumiseksi, kun uusia kasvoja nähtiin lähinnä tietokoneen ruudulta. Etäopiskelu vaati opiskelijoilta valtavasti itsensä johtamista ja opettajilta oman työn luomista uudelleen. Yliopistonlehtori Lenita Hietanen ja opettajaopiskelija Minna Väisänen palaavat kirjoituksessaan vuodentakaisiin tunnelmiin ja pohtivat poikkeuslukuvuoden oppeja.
01.09.2021 BlogiJokaiselle uudelle opettajalle pitää saada lakiin kirjattu oikeus ja velvollisuus kaksivuotiseen mentorointiin työajalla. Mentorointi on vastaus uran alkuvaiheen siirtymässä koulutuksesta työelämään, ja sen kirjaaminen lakiin on yksi OAJ:n esityksistä maan hallitukseen puoliväliriiheen.
30.03.2021 NäkemysOpettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.
26.03.2021 BlogiKoulutuspoliittisessa selonteossa on linjattava Suomen koulutuksen rahoituksen nostamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle. OAJ vaatii myös, että opettajien ja esihenkilöiden osaamista on jatkuvasti kehitettävä, ja takeena osaamisesta ovat korkeat kelpoisuusvaatimukset. OAJ antoi lausuntonsa selonteon luonnoksesta perjantaina. Eduskunnan käsittelyyn selonteko menee lähiviikkoina.
22.01.2021 UutinenOpettajat tuottavat työllään osaamista ja sivistystä oppijoille mutta myös hyvää ja turvallista arkea ihan jokaiselle. Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja erityiskiitos opettajille! He ovat Suomen kallein aarre, josta täytyy pitää huolta, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
06.12.2020 Blogi