• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Solidaarisuuden esiinmarssi

Koulutustilaisuuden jälkeen jäsen tuli kiittämään minua siitä, että käytin puheessani sanaa solidaarisuus. Sitä käytetään hänen mukaansa liian vähän nykyisin. Sanalla oli pitkään poliittinen painolasti, jota ei ole onneksi sälytetty minulle, 70-luvun lopun lapselle.

03.03.2020 Blogi
Kuntien surkastuminen ei saa johtaa koulutuksen näivettämiseen

Hätä koulutuksen eriytymisestä ei saa johtaa koulutusjärjestelmämme näivettämiseen tai harkitsemattomiin pikaratkaisuihin. Perusopetuksen on pysyttävä lähipalveluna ja toisen asteen koulutus tulee voida suorittaa maan kaikilla alueilla.

27.02.2020 Blogi
Korkeakoulukenttä muuttumassa mössöksi – annetaan amkien keskittyä vahvuuksiinsa!

Tuoreessa OECD:n raportissa tarjottiin Suomelle jatkuvan oppimisen ratkaisuja, jotka kuulostavat kovin tutuilta. Ne kuulostavat ammattikorkeakoululta. Päättäjät, antakaa ammattikorkeakouluille mahdollisuus onnistua siinä, missä ne ovat parhaita, OAJ:n erityisasiantuntija Hannele Louhelainen kirjoittaa.

26.02.2020 Blogi
Joustavat aikuisten kouluttajat

Aikuiskoulutuskeskusten opettajat ja opinto-ohjaajat ovat avainasemassa, kun työelämä ja yhteiskunta muuttuvat. Työikäisiltä vaaditaan uuden oppimista ja osaamisen kehittämistä. Opettajilla on tietotaitoa aikuisten ohjaamiseen ja toimivat työelämäverkostot, joita jatkuva oppiminen edellyttää.

24.02.2020 Blogi
Blogi: Jokainen työyhteisö voisi oppia Huuhkajista ja Leijonista

Mikä yhdistää Leijonien maailmanmestaruutta keväältä 2019 ja Huuhkajien saavuttamaa em-kisapaikkaa? Joukkuepeli. Menestys rakentui yhdessä tekemisen varaan. Joukkueiden menestyksestä voitaisiin ottaa oppia myös työelämässä, kirjoittavat OAJ:n työhyvinvointityöryhmän jäsenet.

20.02.2020 Blogi
Nämä 3 ongelmaa toistuvat yksityisissä päiväkodeissa – Ongelmiin on onneksi ratkaisu

Varhaiskasvatuksen opettajat ja johtajat haluavat tehdä työnsä hyvin, onpa työnantajana kunta tai yksityinen päiväkoti. Harri Myllynen tapasi puolen vuoden aikana suuren joukon varhaiskasvatuksen opettajia ja johtajia yksityisissä päiväkodeissa ja keskusteluilloissa. Niissä näyttää toistuvan kolme ongelmaa, joiden ratkaiseminen vaatii sitä, että työntekijät yhdistävät voimansa.

18.02.2020 Blogi
Miksi OAJ haluaa palkkaohjelman?

OAJ tavoittelee yleistä tasoa olevien palkankorotusten lisäksi useampivuotista palkkaohjelmaa, jolla korotetaan naisvaltaisten koulutettujen alojen palkkatasoa. Miksi OAJ tällaista vaatii?

17.02.2020 Blogi
Blogi: Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa

Työhyvinvointityöryhmämme  jatkaa luottamusteemaan perehtymistä.

13.02.2020 Blogi
Opettajamitoituksesta olisi paljon hyötyä – tässä 14 esimerkkiä

Suomessa opettajat ovat maailman huippua ja he haluavat tehdä työnsä hyvin. Monesti opettajalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta antaa riittävästi aikaa jokaiselle oppilaalle. Siksi OAJ ehdottaa lakiin opettajamitoitusta. Sari Jokinen listasi 14 esimerkkiä opettajamitoituksen hyödyistä.

12.02.2020 Blogi
Haluatko edistää työelämän oikeuksien toteutumista? Liity ammattijärjestöön

”Jos meillä ei ole mahdollisuutta lakkoilla, olemme kerjäläisiä.” Näin Uni Global Unionin entinen pääsihteeri Philip Jennings tiivisti sen, miksi lakko-oikeus on ihan yhtä tärkeä oikeus kuin muutkin työelämään liittyvät ihmisoikeudet. Työelämän oikeudet toteutuvat parhaiten maissa, joissa ay-liike on vahva. Siksi on tärkeää pitää esillä jäsenyyden merkitystä!

07.02.2020 Blogi
Neuvotteluasetelmat entisellään

Julkisen sektorin ja vahvasti julkisrahoitteisten sektoreiden palkansaajia koskevat työ- ja virkaehtosopimusneuvottelut ovat koko rintamalla käynnistyneet. Alku on ollut hyvin perinteinen, neuvotteluaikatauluja on soviteltu, edellisen sopimuksen teon jälkeen toiminnassa olleiden työryhmien tuloksia arvioitu ja periaatteellisia kysymyksiä nostettu neuvottelupöytään. Tarkempien sopimustavoitteiden vaihtamisen aika on helmikuun alkupuolella.

04.02.2020 Blogi
Kikyt pois ja työhyvinvointi kuntoon myös valtion oppilaitoksissa

Nykyinen valtion virka- ja työehtosopimus sekä tarkentavat sopimukset ovat voimassa maaliskuun loppuun asti. Valtion osalta OAJ neuvottelee opettajia koskevat tarkentavat virkaehtosopimukset, valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen taas JUKO. Niitä koskevat neuvottelut alkoivat tammikuussa.

03.02.2020 Blogi
Hyvä johtaminen on avain työhyvinvointiin

Johtaminen on tärkeä asia jokaisella työpaikalla – päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa ihan siinä missä yritysmaailmassakin. Jokainen opetusalan esimies on paljon vartijana. Siksi myös heidän työhyvinvointiinsa on tärkeää satsata, OAJ:n työhyvinvointityöryhmän varapuheenjohtaja Sirkka Saarikoski kirjoittaa.

30.01.2020 Blogi
Blogi: Luottamus on onnistuneen yhteistyön perusta

Asiassa kuin asiassa palataan aina luottamukseen. Tämän huomion teki Työturvallisuuskeskuksen työryhmä, jonka tehtävänä oli pohtia ratkaisukeinoja työyhteisöjen ongelmatilanteisiin.

23.01.2020 Blogi
Opettajat rakentavat tulevaisuutta – näihin 3 asiaan Suomella ei ole varaa

Opeta, opi, rakenna tulevaisuutta. Siinä on perjantaina 24. tammikuuta vietettävän YK:n kansainvälisen koulutuksen päivän teema. Ja juuri sitä Suomea maailmankartalle nostaneet opettajat tekevät: rakentavat tulevaisuutta. Siksi päättäjien kannattaa nyt tehdä ratkaisuja, jotka auttavat opettajia rakentamaan maamme tulevaisuudesta valoisan. Koulutukseen satsaaminen on sijoitus, joka tuottaa.

23.01.2020 Blogi