Ajankohtaista
Porin lyseon kortteliin organisoidun pop up -koulun lähes parituhatpäinen yleisö innostui tuoreista koulukokemuksista. Myös opettajat olivat tyytyväisiä yleisön ja päättäjien ilmiselvään kiinnostukseen. Poriin pystytettiin yhden päivän ajaksi tilat nykykoulun ja opettajan työn esittelylle aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja vapaaseen sivistystyöhön asti. Opettajien pedagogisten järjestöjen kokoamia oppimispisteitä oli noin 30.
17.07.2019 UutinenSuomiAreenan yleisö pääsee keskiviikkona astumaan Porin lyseoon rakennettuun pop up -kouluun ja samalla eri ikäisten oppijoiden saappaisiin. Kävimme tutustumassa etukäteen yli 30 opetustuokiota ja -esittelyä sisältävään kouluun tiistaina, kun elämyksiä valmisteltiin. Katso kuvat ja tutustu tunnelmiin!
16.07.2019 UutinenUlkona aistit herkistyvät ja lapset malttavat keskittyä oppimaan. Myös opettajan on helppo olla täysillä läsnä, kun ympärillä ei ole muita kuin luonnon ääniä. SuomiAreenassa pop up -koulu kutsuu kaikkia tutustumaan, miten tänä päivänä opitaan ulkona!
01.07.2019 UutinenMinä pystyn, osaan ja opin. Siinä on nykyisen varhaiskasvatuksen ja positiivisen pedagogiikan ydin. SuomiAreenassa kaikki OAJ:n Pop up -koulun kävijät pääsevät tutustumaan vahvuuksiinsa osaavien opettajien johdolla.
19.06.2019 UutinenAvi muistuttaa kuntia siitä, että esiopetuksen lisäksi lapsella on oikeus täydentävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Vanhemmatkaan eivät aina tiedä kerhotoiminnan ja varhaiskasvatuksen eroa.
14.06.2019 UutinenPian loppuva lukuvuosi on muuttanut koulutusta joka alalla. Monia uudistuksia on käynnistynyt jo ennen kuin edellisiä on saatu valmiiksi, ja isompien uudistusten lisäksi on ollut käynnissä useita valtakunnallisia ja paikallisia kehittämishankkeita.
27.05.2019 UutinenKesällä oppimisympäristö saattaa laajentua enemmän ulos, mutta muutoin päiväkotien toimintaa ohjaavat normaaliin tapaan varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelmat. Erityisasiantuntija Kirsi Suttonin mukaan suunnittelutyö saattaa jopa lisääntyä ryhmien ja päiväkotien yhdistämisten vuoksi.
27.05.2019 UutinenUskovatko hallitusta muodostavat puolueet tutkimustietoon? Pitävätkö puolueet koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen resurssien vahvistamista kannattavana ja tuottavana investointina tulevaan? Jos vastaus on kyllä, pitää sen näkyä tulevassa hallitusohjelmassa hyvinä uutisina.
21.05.2019 BlogiPäiväkodin ja perusopetuksen tilojen turvallisuuden suunnittelun RT-kortissa pitää ottaa huomioon, kenelle vastuu turvallisuudesta kuuluu vuokratuissa tiloissa.
14.05.2019 LausuntoJos varhaiskasvatuksen opettajat voivat työssään hyvin, myös alan houkuttelevuus kasvaa. Näin uskoo OAJ:n varavaltuutettu Samuli Ranta, joka odottaa maan tulevan hallituksen korjaavan varhaiskasvatukseen tehdyt heikennykset.
10.05.2019 UutinenOAJ:n valtuutetun Tarja Ojasen mielestä uuden hallituksen on pidettävä huoli siitä, että eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset saavat vahvan pohjan kasvu- ja koulupolulleen.
09.05.2019 UutinenSatavuotias Lastentarhanopettajaliitto muuttaa nimensä Varhaiskasvatuksen opettajien liitoksi. Sen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki varhaiskasvatuksen opettajan, varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai päiväkodin johtajan tehtävissä toimivat.
26.04.2019 UutinenVarhaiskasvatusta suunniteltaessa, järjestettäessä, tuotettaessa ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Näin säädetään varhaiskasvatuslain 4. pykälässä. Säännös perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklaan. Sen mukaan lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
11.04.2019 NäkemysPäiväkodin ja koulun pihan valvonnan pitää onnistua lasten turvallisuuden takaamiseksi ja kiusaamistilanteiden estämiseksi. Piha-alueen valaistuksen pitää olla riittävä eikä pihalle saa jäädä katvealueita.
10.04.2019 LausuntoHallitus saavutti monta koulutuspoliittista tavoitettaan, mutta tulevalla hallituksella on tekemistä esimerkiksi jatkuvan oppimisen ja koulupolun alun kehittämisessä. Hankelähtöisen kehittämisen kritiikki on kuultu, kertoo opettajille Akatavatalossa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.
05.04.2019 Uutinen