Ajankohtaista
- Uutiset ja tiedotteet
- Näkemyksemme
- Lausunnot
- Blogiartikkelit
- Julkaisut
- Tapahtumat
- Asiantuntija-artikkelit
Opettajan työn arvostus näkyy oikeudenmukaisena palkkana, hyvinä työolosuhteina, kohtuullisena työmääränä ja myönteisenä koulutuspuheena, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen bloggaa maailman opettajien päivänä.
05.10.2019 BlogiTänä syksynä kaksi puheenaihetta toistuivat kaikilla paikkakunnilla, kun OAJ on the road -kierros pysähtyi eri puolilla Suomea. Tänään viemme kierroksen terveiset eduskuntaan.
04.10.2019 BlogiYliopistoissa opettajien kokonaistyöaikaan tuntuu valuvan jatkuvasti uusia tehtäviä ilman, että vanhoista jätettäisiin mitään pois. Työtä tehdään kuitenkin vain sille varatulla ajalla, ja siitä ei pidä tuntea huonoa omatuntoa, OAJ:n työhyvinvointityöryhmän jäsen Kristina Lindgren kirjoittaa.
30.09.2019 BlogiHelsingin Sanomat julkaisi pari viikkoa sitten vertailun eri palkansaajaryhmien palkkakehityksestä. Lehden juttu herätti OAJ:n jäsenten keskuudessa keskustelua eri opettajaryhmien ansiokehityksen eroista. OAJ:n ekonomisti Mika Väisänen avaa blogikirjoituksessaan ansiokehitykseen vaikuttavia tekijöitä hieman tarkemmin.
26.09.2019 BlogiJulkisuudessa varhaiskasvatuksen opettajien työn merkityksestä puhutaan paljon, ja päättäjät osoittavat arvostavansa osaavia opettajia jo muutenkin kuin juhlapuheissa. Seuraavaksi on työnantajan vuoro tehdä osuutensa, jotta arvostus näkyy myös opettajien pankkitilillä.
21.09.2019 BlogiPäättäjät tuskailevat työttömyyslukujen ja jatkuvan oppimisen edistämisen kanssa, yrityksiä puolestaan hiertää osaajapula. Ammatillinen toinen aste ja ammattikorkeakoulutus tarjoavat ratkaisuja, mutta vain, jos niiden laatuun satsataan.
17.09.2019 BlogiKoko OAJ-jäsenkunnan työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla 1.4.2020. Sinne on vielä yli puoli vuotta aikaa, mutta valmistelut ovat jo pitkällä. Onkin syytä palauttaa mieleen sopimusneuvottelujen prosessi ja OAJ:n eteneminen.
09.09.2019 BlogiVapaan sivistystyön palvelut ovat elinikäisen oppimisen aarreaitta, jotka tuottavat kansalaisille hyvinvointia ja iloa. Näin on jatkossakin, kunhan kunnat satsaavat henkilöstön sitoutumiseen ja turvaavat näin laadukkaan opetuksen tulevaisuuden.
04.09.2019 BlogiKoulu on rikki! Uudet ”opetuksen tavat” tuhoavat oppimisen! ”Huippumodernissa avokonttorikoulussa” ei opita! Opettajat eivät saa enää opettaa! Seuraamalla koulusta käytävää julkista keskustelua voisi päätellä, että likipitäen kaikki on koulussa pielessä. Keskustelu on polarisoitunutta, leimakirveet heiluvat. Onko koulu rikki, vai onko sitä koskeva keskustelu rikki?
28.08.2019 BlogiVuosityöaikaan siirtyminen on esimerkki siitä, että ammattijärjestön on reagoitava opetusalalla tapahtuviin muutoksiin. Suurten muutosten keskellä avainasemassa on tilanteen jatkuva seuranta. Vain siten epäkohtiin voidaan puuttua ja varmistaa jäsenten edun toteutuminen.
28.08.2019 BlogiKoulutuksen kunnianpalautusta todella tarvitaan. OAJ tekee kaikkensa, jotta tarvittavat panostukset ja korjaustoimet saadaan näkyväksi jäsentemme arjessa mahdollisimman nopeasti eikä vasta hallituskauden lopulla.
26.08.2019 BlogiPeruskouluissa opintiensä aloitti tämän lukuvuoden alussa 560 000 lasta. Heistä ekaluokalle meni noin 60 000 ja suunnilleen saman verran aloitti esiopetukseen. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelee 257 000 nuorta ja vanhempaa opiskelijaa, lukioissa 103 000 opiskelijaa. Ammattikorkeakouluissa osaamistaan kehittää 144 000 nuorta ja aikuista, yliopistoissa 152 000.
08.08.2019 BlogiTeacher’s profession is one of the most important ones in the world.
24.07.2019 BlogiOppimisen tuki pitää laittaa kuntoon, jotta hallituksen tavoitteet perusopetuksen laadun ja tasa-arvon lisäämiseksi voivat toteutua. Lisäksi tarvitaan opetuksen järjestäjiä sitovat laatukriteerit ja opettajarekisteri, OAJ:n erityisasiantuntija Pauliina Viitamies kirjoittaa.
22.07.2019 Blogi3D-tulostaja, IoT-riskianalyytikko, motivaatiosuunnittelija, alustapoliisi, AI-avusteinen kyborgi, sertifiointimanageri, raaka-ainekonsultti, robottivakuutusarvioija, robottien energiahuoltaja, robottivalmistuksen tarkastaja, robottikokkiteknikko, tekoälyn personalisoija, alustalobbari, etiäisohjainten sovittaja, kaupunkiviljelijä, kypsymisaikatauluttaja, nanokuituinsinööri, kierrätysstrategian suunnittelija, elinympäristöanalyytikko, lähienergiavarastoija… Onhan noita, tulevaisuuden ammatteja.
28.06.2019 Blogi