Ajankohtaista
Jos opettaja joutuu esimerkiksi remontin tähden siirtymään kesken päivän toiseen kouluun, siirtymisestä tulee tehdä opetusvelvollisuuteen huojennus. Tämä oli Turun kaupungilta jäänyt tekemättä kahdessa koulussa.
10.01.2019 UutinenOAJ sai oikeusvoittoja opettajien määräaikaisuuksien perusteettomasta ketjuttamisesta. Hallinto-oikeus määräsi Kauniaisten kaupungin maksamaan korvauksia kahdelle opettajalle.
09.01.2019 UutinenJotta erityisopetus on tuloksekasta, on se räätälöitävä jokaiselle tuen tarvitsijalle erikseen. Opettajilla taas pitäisi olla velvollisuus osallistua täydennyskoulutukseen. Näin sanovat OAJ:ssä vierailleet erityispedagogiikan professorit.
13.12.2018 UutinenTänään 20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. Maan hallituksella on nyt tuhannen taalan paikka parantaa lasten oikeusturvaa.
20.11.2018 BlogiJohtaminen, rahoitus ja oppimisen tuki. Siinä tavoitteita, joita peruskoulufoorumi listasi tärkeimmiksi, kun peruskoulua kehitetään tasa-arvoisempaan suuntaan. OAJ vaatii, että tavoitteiden pitää näkyä myös tulevissa päätöksissä.
13.11.2018 UutinenVastaa kyselyyn nyt ja tule keskustelemaan. Poimimme usein kysyttyjä kysymyksiä myös Facebookin vuosityöaikaryhmästä.
12.11.2018 UutinenLappeenrannassa lapset ovat jo 60 vuotta tehneet ja myyneet lehteä, jonka tulot käytetään hyvän edistämiseen. Tänä vuonna osa lehden tuotoista lahjoitetaan OAJ:n kautta Nenäpäivä-keräykseen.
06.11.2018 UutinenPedagogisten opettajajärjestöjen POE:n syysseminaari päättyi lauantaina Helsingissä. Seminaarin päätteeksi järjestöt julkaisivat julkilausuman, jossa päättäjiltä vaaditaan toimia opettajien ja oppilaan välisen vuorovaikutuksen turvaamiseksi.
27.10.2018 UutinenHallitus esittää eduskunnalle opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen indeksikorotusten jäädyttämistä. OAJ vastustaa hallituksen esitystä, koska siinä esitetyillä toimilla on suora kielteinen vaikutus koulutuksen laatuun.
19.10.2018 LausuntoKansanedustaja Satu Taavitsainen on tehnyt opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle kirjallisen kysymyksen opettajien sijaiskäytäntöjen vaikutuksista oppilaiden koulupäivän turvallisuuteen ja oppimiseen. OAJ on jo pitkään ajanut aveille oma-aloitteista mahdollisuutta puuttua koulutuksen järjestäjän laiminlyönteihin.
19.10.2018 UutinenPerusopetuksen vuosityöaikakokeiluun liittyy odotuksia, mutta myös huolia. Kokeilulla haetaan vastauksia siihen, mikä toimii ja mikä ei.
18.10.2018 UutinenOAJ pitää tärkeänä tasa-arvokysymyksenä, että kaikille perusopetuksen järjestäjille taataan yhdenvertaisesti resurssit tuottaa laadukasta perusopetusta, riippumatta siitä, onko koulutuksen järjestäjä kunta vai yksityinen.
10.10.2018 LausuntoJos vuosityöaikaa kokeilevissa kouluissa toimitaan vastoin kokeilusopimusta, on toimintaan puututtava pikaisesti, OAJ:n tulo- ja palkkapoliittinen toimikunta toteaa.
04.10.2018 UutinenA1-kielen opetus varhentuu alkamaan ekaluokalta. Perusopetuksen vähimmäistuntimäärä kasvaa kaksi tuntia syksystä 2019 lähtien, minkä turvin A1-kielen opetus voidaan aloittaa keväällä 2020. Muutos koskee kaikkia koulunsa aloittavia.
20.09.2018 UutinenPerusopetuksen vuosityöaikaa kokeilee tällä hetkellä noin 300 alakoulun opettajaa. Tuloksia kannattaa neuvottelujohtaja Petri Lindroosin mukaan odottaa aikaisintaan keväällä.
20.09.2018 Uutinen