Ajankohtaista
Yhden opinto-ohjaajan vastuulla olevien opiskelijoiden määrä vaihtelee suuresti. Tämä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan ja vaikuttaa opinto-ohjaajien sekä muiden opettajien työhyvinvointiin.
16.12.2022 UutinenVuoden vaiheessa tapahtuu historiallinen hyvinvointialueuudistus. Nyt on kunnilla iso näytön paikka. Opetus ja sivistys ovat jatkossa kuntien tärkein tehtävä.
15.12.2022 BlogiOpettajia, opettajaopiskelijoita, lukiolaisia ja yksityisen opetusalan työnantajia edustavat järjestöt vaativat muutoksia lukiokoulutuksen rahoitukseen. Nykyisellään lukiokoulutuksen rahoitus ei vastaa sen todellisia kustannuksia, järjestöt huomauttavat yhteisessä kannanotossaan.
14.12.2022 UutinenKotoutumiskoulutuksen kilpailuttaminen aiheuttaa muun muassa epävarmuutta alan opettajien työtilanteeseen ja sitä kautta myös hyvinvointiin sekä alan houkuttelevuuteen. OAJ vaatii, että kotoutumiskoulutus on siirrettävä osaksi opetus- ja kulttuuriministeriön alaista koulutuskokonaisuutta.
13.12.2022 UutinenMoni opettaja ja alan esihenkilö on kärsinyt Helsingin kaupungin pitkään jatkuneista ja laajoista palkanmaksuongelmista. Palkkakaaos on yksi osoitus siitä, miksi viranhaltijoiden ja työtekijöiden suojaksi säädettyä lainsäädäntöä tulee uudistaa.
13.12.2022 BlogiEduskuntavaalien alla suurten puolueiden puheenjohtajilla on edessään ihan uudenlainen televisiotentti, jossa kysymyksiä esittävät koululaiset. Lisäksi puoluejohtajat pääsevät vastaamaan opettajia askarruttaviin kysymyksiin OAJ:n omissa sisällöissä. Nyt OAJ:n jäsenillä on mahdollisuus osallistua sisältöjen suunnitteluun.
09.12.2022 UutinenLukiokoulutuksen kehittämisessä tulevan hallituksen pitää keskittyä perusasioihin: koulutuksen laatuun ja saavutettavuuteen. Isoja myllerryksiä ei kaivata, vaan riittävää rahoitusta, jonka turvin opettajat jaksavat työssään ja opiskelijat saavat tarvitsemaansa opetusta ja tukea. OAJ:n erityisasiantuntija Tuomo Laakso käy läpi ratkaisut, joilla tavoitteisiin päästään.
07.12.2022 BlogiOAJ on pitkään ajanut lukiodiplomien aseman vahvistamista. Nyt moni OAJ:n näkemys saa tukea Opetushallituksen tuoreesta esityksestä. Tulevan hallituksen olisi tärkeää heti ensimetreillään tarttua toimeen, jotta kehittäminen etenee ja lukiodiplomilla olisi jatkossa mahdollista korvata yksi ylioppilastutkinnon kokeista, OAJ:n erityisasiantuntija Tuomo Laakso toteaa.
29.11.2022 UutinenViime keväänä sovitussa valtion virka- ja työehtosopimuksessa päästiin palkankorotuksissa sopuun ainoastaan ensimmäisen vuoden korotusten osalta. Toisen vuoden palkankorotuksia koskevat neuvottelut alkavat joulukuussa. Mikäli sopuun ei päästä, sopimus on mahdollista irtisanoa 22. joulukuuta alkaen.
29.11.2022 UutinenHaemme ICT-tukihenkilöä työsuhteeseen 1.1.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 11.12.
29.11.2022 UutinenHaemme harjoittelijaa ICT-tukihenkilön määräaikaiseen tehtävään. Hakuaika päättyy 14.12.
29.11.2022 UutinenJatkamme korkeakouluharjoittelijan hakua johdon assistentin tehtävään ajalle 1.1.2023-31.3.2023. Hakuaika päättyy 11.12.
29.11.2022 UutinenTyöelämään liittyy monia lakeja, jotka on säädetty työntekijöiden turvaksi. Lait vaativat kuitenkin täsmennyksiä ja parempaa valvontaa, jotta ne toteutuvat arjessa. Etenkin psykososiaalista kuormitusta pitäisi ennaltaehkäistä ja hallita nykyistä paremmin. On koko Suomen etu, että opetusalan ammattilaiset voivat hyvin ja että he, kuten myös kaikenikäiset oppijat, voivat työskennellä turvallisissa ja terveellisissä tiloissa, kirjoittaa OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto.
29.11.2022 BlogiLasten ja nuorten väkivallan lisääntyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota koulut eivät pysty yksin ratkaisemaan. Toimivalla yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla on mahdollista tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa ja saada apua ennen tilanteen pahenemista.
25.11.2022 UutinenLuin virkahakuilmoituksia. Katseeni osui hakuilmoitukseen, jossa haettiin kouluun pedagogista johtajaa, rehtoria. Kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakijalta toivottiin hyviä työyhteisön johtamistaitoja ja innostumista juuri tämän koulun painotuksiin ja erityispiirteisiin, opetussuunnitelman ja oppimisen tukemisen osaamista. Juuri tällaista rehtorin paikkaa minäkin aikoinaan hain ja sain.
24.11.2022 Blogi